IIKKA

Valokuvaaja, visuaalinen artisti, elämän tarkkailija. Sellainen minä olen. Rakastan tekniikkaa sen laajassa merkityksessä. Henkilökohtaisesta teknisestä osaamisesta aina teknisiin laitteisiin – sellaisesta minä innostun.

Nimeni on Iikka Järvenpää. Synnyin Etelä-Savossa Mäntyharjulla, josta maailman tuulien mukana olen ajautunut Ouluun. Harrastuksena alkaneesta valokuvaamisesta on täällä asuessani alkanut kehittymään vakava elämäntapa ja ammatti.

Oulussa ja maailmassa kiinnostavat aiheet eivät lopu. Olen kiinnostunut alakulttuureista ja löydän itseni usein kuvaamassa elektronisen musiikin underground-bileitä. Eikä mikään ole sen rentouttavampaa, kuin ottaa kamera mukaan ja lähteä kävelylle katsomaan mitä tulee vastaan. Myös matkustaminen ja ainutlaatuisten kuvien tallentaminen ”tien päällä” inspiroi minua ja on lähellä sydäntäni.

Kommunikoin sujuvasti niin suomeksi kuin englanniksikin ja omaan erinomaiset sosiaaliset taidot. Olen ehtinyt kokeilemaan ja näkemään elämässä kaikenlaista. Olen tavannut ja tuntenut hurjan määrän erilaisia ihmisiä, jotka ovat rikastuttaneet maailmankuvaani. Näiden kokemuksien tuoma ainutlaatuinen näkökulma elämään näkyy myös valokuvissani. Suosikki-valokuvaustyyliäni kuvaa ehkä parhaiten yksi itsekeksimäni sana, Flowtography.

Hyvään valokuvaan tarvitaan mielestäni vähintään oikeat olosuhteet ja vahva tekninen osaaminen. Kuitenkin salaisena mausteena toimii useasti yllättävät sattumat. Niin syntyvät hienoimmat kuvani.

Olen avoin erilaisille projekteille ja työtehtäville. Ota yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut tekemään yhteistyötä kanssani!

Toivottavasti palaamme asiaan pian!

– Iikka Järvenpää –